tiistai 19. tammikuuta 2010

Back from the grave

Hei vaan!

Jos tätä siis ylipäätään kukaan enää lukee.

Tänään on 19. tammikuuta 2010, eli edellisestä postauksesta on reilusti yli puoli vuotta. Olin tyystin unohtanut tämän blogin olemassaolon; kesä piti kiireisenä, eikä syksyn myötä jatkunut (oikea) opiskelukaan auttanut asiaa. Varsinkin, kun on ollut paljon kiinniotettavaa vaihtovuoden jälkeen, sekä mm. kandidaatin tutkinto työn alla.

Miksi siis enää vaivautua?
Noh, jälleen on uusi satsi kavereitani pitkin Eurooppaa tekemässä suurinpiirtein samaa kuin minä vuosi sitten, ja heidän blogejaan lueskellessani minulle tuli äärimmäisen huono omatunto, eritoten, koska he ovat tunnollisia ja aktiivisia kirjoittajia. Joten hieman omaa syyllisyydentuntoani helpottaakseni päätin nyt ainakin lyhyesti tehdä selontekoa vaihtovuoteni loppuvaiheista, vaikka sitten vain itseni luettavaksi joskus vuosien päästä. :)

Olin jo kirjoittanut pitkän selityksen pienestä euroopanvalloitusretkestäni, jota en kuitenkaan saanut viimeisteltyä ja laitettua tänne (en muista miksi), mutta voisin laittaa ja samalla kertoa tarinan loppuun, kun se nyt on jo tuolla lähes valmiina odottamassa päivänvaloaan. Eli tässäpä tulee, näkyy olevan viimeksi muokattu 24.6.2009.


Coucou!

Taas pienen tauon jälkeen olis aika kuroa umpeen tätä valtavaa aikaväliä, mikä näillä mun kirjoituksilla on...

Mut sitä ennen haluan mainita pari asiaa ranskalaisista, jotka ovat jo pitkään häirinneet.
Ensinnäkin, täällä ollaan todella ulkonäkökeskeisiä. Totta kai pitää olla merkkivaatteet, -lasit ja -laukut, jopa miehillä on Longchampin laukkuja (jotain mikä Suomessa olisi niiiiin homoa!). Tytöillä on päivittäin jotain, mitä Suomessa kutsuttaisiin iltameikiksi, ja jo nuoret tytöt kulkevat korkkareissa. Tämän lisäksi ranskalaisethan ovat Euroopan laihinta kansaa, eikä ihme. Jo pienestä tytöstä saakka opetetaan, että laiha olla pitää. Joka puolelta tursuaa eri laihdutusmetodien mainoksia ja kaiken maailman ohjelmia, siis paaaljon enemmän kun Suomessa! Koko kulttuuri on laihuuskeskeinen, menet esimerkiki syömään yliopiston ruokalaan ja täti antaa sinulle ruokaa puolet vähemmän kun edessä olleelle miespuoleiselle henkilölle. Tämän lisäksi tytöt eivät koskaan syö kaikkea, ehkä vain puolet annoksestaan. Jo ruoka-ajatkin tukevat tätä, aamupalahan on täällä vain kahvi ja tupakka, ja lounas syödään klo 12-14 välillä. Tämän jälkeen voit vetää iltapäivällä toisen kahvin ja illallinen on sitten klo 19-20 aikaan. Eli kuutisen tuntia ilman ruokaa, käytännössä! Mutta täällä ollaan totuttu, ja no minäkin pikkuhiljaa. Saa nähdä, miten sopeudun takaisin Suomeen.

Toinen asia, joka tavallaan liittyy myös tähän ulkonäkökeskeisyyteen, on, että täällä asiat sanotaan päin naamaa, eikä aina hyvässä mielessä. Suoraan tosielämästä: ”nuo housut ei sovi sulle yhtään”, ”sulla on harmaita hiuksia!”, ”sä oot lihonut!” (viimeisin sattunut usealle henkilölle useaan otteeseen, allekirjoittanut mukaanlukien). Sanoisitko näin kaverillesi, tai jopa lähes vieraalle (niinkuin on myös sattunut) Suomessa? No et. Meillä sentään tiedetään olla hiljaa oikeista asioista ja osataan olla kohteliaita. Eri asia, jos ollaan vaikka sovituskopeissa ja kaveri kysyy, että sopiiko tää mulle, mutta ei tulisi mieleenkään sanoa jollekulle että onpas sulla ruma paita. Että tätä juttua mä en kyllä yhtään ymmärrä näissä paikallisissa. Oon jutellutkin tästä pariin otteeseen, mutta näille tää on ihan normaalia!

Mut jooh, nyt kun sai taas purkaa vähän näistä ranskalaisista, vois jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin. Eli nyt pukkaa sitten matkaselontekoa! (piiiiitkä teksti –varoitus!):

1. 1. London calling!

Eli, mun ja Maaritin matka alkaa 24.3. illalla. Lento lähtee yhdeksän tienoilla Toulousesta ja suuntaa Gatwickiin, josta maksamme itsemme kipeiksi päästäksemme Lontoon keskustaan (taisi olla 15 puntaa?). Ollaan onneksi ajoissa ennen kun metro lakkaa puoleltaöin toimimasta: meidän hostelli on Hyde Parkin pohjoiskulmilla. Jo Victorian asemalla tullaan hieman huijatuiksi, kun joku tyyppi tulee ja katsoo että aha, ulkomaalaisia! ja myy meille käyttämänsä päivälipun (joka siis on vielä ehkä tunnin verran voimassa) ehkä puntaa halvemmalla kun mitä maksaisi kertalippu (eli käytännössä herra saa rahansa takaisin). Noh, saatiin me ehkä se punta säästettyä, mutta kyllä oli hölmö olo kun tajuttiin mitä oli tapahtunut. Kaikki vaan tapahtu niin äkkiä, mut ainakin selvittiin metroon ja hostellille ja pehkuihin.

Day 1: lähdetään perus turistinähtävyyskierrokselle keskustaan. Aloitetaan Leicester'n aukiolta, tsekataan Charlie Chaplinin patsaat ja Odeonit ja jatketaan Trafalgar Squarille, on British Art Museum ja keskellä Nelson's Column leijonineen. Pari kuvaa räps räps ja suuntana Westminster. Kappas, London Eye, ja hei tossahan on parlamenttitalo Beneineen! Pyöritään vähän siellä täällä, on Churchillin patsasta ja Auguste Rodinin taideteos parlamenttitalon takana. Ollaan ladattu julkisen liikenteen kortti viikoksi, eli voidaan tulla ja mennä miten halutaan. Tästä innostuneena napataan sitten eka tuplabussi minne vaan (ensin vähän aikaa ihmeteltyämme väärällä puolella tietä) ja päädytään Piccadilly Circukseen. ”Hei kato, onpas isoja mainostauluja!” ”Joo Ave, siitä tää paikka nimenomaan on kuuluisa.” ”Ai.” Napataan pari poliisisetää kuvaan ja juostaan sadekuuron alta syömään. Sitten painutaankin jo vähän eri suuntaan, Green Parkiin ja tietenkin kuninkaanlinnaa ihmettelemään. ”Huijausta, noilla vartijoillahan on harmaat puvut eikä punaset! Eikä niiden viereen edes pääse ottamaan kuvia!” Noh, pari kuvaa otetaan silti, ja edelleen sadekuuroillessa palataan St James Parkin vierttä pitkin takaisin Westminsteriin. Ohitetaan muuten jokin sotilaskoulu, jossa on jonninsortin kävelyharjoitus menossa. Hauskannäköistä, kun yksi tyyppi kiljuu kimeällä äänellä ja muut tottelee. (Välihuomautus, kuninkaanlinnan ja Trafalgar Squaren välinen The Mall -katu on täynnä Meksikon lippuja. Samoin kuin oli Pekingissä, tämähän on vainontaa!)

Kun Westminster Abbey taas häämöttää, otetaan pienet punainen puhelinkoppi -valokuvasessiot. Ja jatketaan Big Benin ohi Westminsterin sillalle ottamaan perus turistiotoksia parlamenttitaloineen ja tuplabusseineen. Thamesin toisella puolella, London Eye:n juurella, on Dalì-näyttely, mutta hintavuutensa vuoksi emme käy tsekkaamassa, kuten emme myöskään itse Silmää. Metro napataan takaa Waterloolta, ja rauhallinen koti-ilta hostellilla!

Day 2: Camden Town! Ollaan aikaisin liikkeellä mukava nippu automaatista nostettuja punnan setelejä taskussa poltellen, joten pieni vesisade ei haittaa! Voi ei näitä kaikkia kojuja ja heeei katso noita rakennuksia! Melkein jokainen on koristeltu teeman mukaan! Saadaan setelinippu hyvin pienennettyä, ja tehdään sopimus, että ensi kerralla (kun on vähintään puolen vuoden palkka tilillä) tullaan paikalle tyhjien matkalaukkujen kanssa ja ostetaan kaikki paikan päältä. *kädenpuristus*
Meinaa pää seota kaiken tarjolla olevan kanssa, mutta vielä enemmän sen faktan, että mulla on vaan yks olkalaukku, kiitos halpalentoyhtiöiden. Hengataan muuten erään yksinäisen meksikaanon kanssa, joka pyysi tulla mukaan eikä hennottu (tai minä en hennonnut) sanoa ei.

Illalla otetaan osaa perinteiseen Pub Crawliin! Kyseessä on siis useassa Euroopan kaupungissa toimiva baari-/klubikierros, joka on tehty lähinnä (tai oikestaan nimenomaan) turisteja ajatellen. 15 puntaa ja 5 baaria, joista viimeinen on klubi. Ilmaiset sisäänpääsyt ohi jonojen ja ilmaiset 5 juomaa. Hengataan yhden italiaanon kanssa, ja crawlaillessa tavataan mm. kasa jenkkejä ja pari argentiinalaista. Nukkumaan selvitään joskus klo 2-3 aikaan.

Day 3: Krapula! Mikä ei natsaa hyvin yhteen British Museumin kanssa. Koitetaan pysyä hereillä läpi ihmiskunnan historian alkaen Mesopotamiasta jatkuen aina keskiajalle, mutta muumioiden jälkeen luovutamme, ja päädymme tsekkaamaan vain Rosettan kiven ja lähdemme torkuille. Paitsi että torkut jäävät välistä, kun bussin kulkiessa pitkin Oxford streetin shoppailutaivasta piristymme kummasti, ja päädymmekin shoppailemaan iltapäivän. Mun pyynnöstä käymme (tai no minä käyn) myös työntämässä kärryjä laiturilla 9 3/₄. Illalla on yleistä hengailua hostellilla lähinnä italiaanojen voimin. Respassa on muuten töissä myös pari suomalaista!

Day 4: Nothing special. En itse asiassa muista, mitä me teimme päivällä, ehkä vain shoppailtiin. Iltapäivällä lähdetään etsimään yhtä Lontoon lukuisista yliopistoista siitä syystä, että eräs ystävämme oli sinne hakenut, ja todetaan, ettei olisi kannattanut. Illalla hurmaavaan joukkoomme liittyy Maaritin vielä hurmaavampi kaveri hänen viime Lontoon käynniltään, Michael, joka pitää meille oman pienen Pub Crawlin. Tällä kertaa selvitään kuitenkin ajoissa ja hyvässä kunnossa nukkumaan.

Day 5: Graeme! Eli hyvä ystäväni ajoilta, jolloin majailin Nizzassa (4 vuotta sitten). Hän asuu n. tunnin junamatkan päässä Lontoosta, joten hän tulee minua moikkaamaan. :) Tehdään kierrosta à la Graeme, juodaan teet yhdessä hänen lempipaikoistaan (joka yllätys yllätys on ranskalainen kahvila :D), käydään Hyde Parkissa ja ihmetellään Speaker’s corneria. Saadaan mm. ilmaiset halit. :D Käydään myös Victorian asemalla ostamassa liput bussiliput lentokentälle (Maarit lähtee samana iltana).
Illalla käymme lasillisella Michaelin kanssa kiinalaiskaupunginosassa ja päädymme hostellille syömään Maaritin läksiäiskakkua ja juomaan vahingossa ostettua alkoholitonta olutta (?!?! Mitä rahanhaaskausta...). Illalla saatan tytön metroasemalle, Michael jatkaa lentokentälle asti, sillä Maaritin lento lähtee vasta aamulla.

Day 6: Jo hetken luulen päätyväni tekemään kierrosta yksin, kunnes bongaan samassa huoneessa asustelevan ranupojan Mehdin, jonka kanssa lähdetään pyörimään kahdestaan. Sää on nätti kun mikä, käydään Kleopatran Neulalla, St. Paulin Katedraalilla, London Towerilla ja Tower Bridgellä asti, joista viimeisin hurmaa meikäläisen täysin! Palataan Thamesin toista vartta pitkin ja otetaan metro kuninkaanlinnalle. Jee, nyt niillä on punaiset puvut! Muttei edelleenkään pääse viereen ottamaan kuvaa. Noh, too bad. Meksikon liput ovat siellä edelleen, ja lähdetään kohti Trafalgar Squarea. Päädymme hevosvartijoiden palatsiin, ja otetaan parin sellaisen kanssa kuva, kun ei linnankaartilaisista saatu. :D Sää huononee, muttei se haittaa, sillä me olemme jo Baker Streetillä tutkimassa, mitä Madame Tussaud’s pitää sisällään. Ja sehän pitää! Mulla ei ole pitkään aikaan ollut yhtä hauskaa, pelleillään julkisuuden ja historian hahmoilla ja otetaan paaaaljon kuvia! :D The best of -albumi löytyy Facebookista, koko kirjava kokoelma mun luota. :) Kaikkien niiden julkkiksien läsnäolo saa mielen korkealle, ja käydään vielä samoissa fiiliksissä Leicesterin aukiolla kokeilemassa, käyvätkö meidän kädet julkkiksien käsiin. Todetaan, että Sylverster Stallonella täytyy olla hitonmoinen kädenpuristus. Syödään vielä japanilaisessa ja pehkuihin.

Day 5: Tällä kertaa olen oikeasti yksin, sillä ranupoikakin palasi kotiinsa, mutta käytän tilaisuuden hyödykseni ruksatakseni must see –listastani viimeisetkin kohdat. Palaan Hyde Parkiin ja prinsessa Dianan muistolähteelle, jossa nautin hiljaisuudesta. Jatkan ohi Peter Panien ja päädyn Natural History Museumiin, jossa ihmettelen pitkän aikaa dinosauruksia. Wow, nuo on oikeasti miljoonia vuosia vanhoja! Voiko ne olla oikeita...? Oikeita tai ei, vaikuttavia ne silti on. Päädyn tekemään kierroksen museon joka kolkkaan, varsinkin mineraali- ja *öhöm* jalokiviosasto viehättää pitkän aikaa... Siellä on meteoriittejakin! Mutta lopulta tämäntyyppinen täytettyjä eläimiä täynnä oleva museo saa minut vaan surulliseksi, kun ajattelen, että kohta ne viimeisetkin elukat tältä pallolta katoavat, joten jatkan matkaa paljon maallisempaan paikkaan: Harrod’sille! Ohhoh, enpä olisi kuvitellut sitä tällaiseksi, kauppahan on kuin jättimäinen asunto, jossa joka huoneessa on eri teema (lue = eri tuoteryhmä). Eli menet vain huoneesta toiseen eksyen lopulta. Mutta pakko myöntää, on se kyllä hieno! Mitkä koristeet! Varsinkin ruokapuolella. Ohhoh, täällähän kulkee vartijoita koko ajan, kaikki huomaavat satavarmasti, että minä tulin tänne vain ihmettelemään enkä ostamaan. Kaikki nuo rikkaat ympärillä varmaan haistavat maallikon jo kaukaa... Parempi häipyä!

Käyn tekemässä vielä kierroksen London Eye:n juurelle Dalìn toivossa, mutta näyttely on jo kiinni siltä päivältä, joten palaan hostellille kansainväliseen seuraan. Illalla moikkaan vielä yhtä täällä Toulousessa tuntemaani kaveria, Vincentiä, joka lähti Lontooseen kokemuksen ja kielitaidon toivossa, ja joka itse asiassa majaili samassa hostellissa kuin minä alkuviikkoinaan!

Joten siinäpä oli Lontoo pähkinänkuoressa (aika isossa sellaisessa :D). Matka jatkui tiistai-iltana 31.3. kohti Berliiniä, mutta sitä ennen kerkesin seikkailla vielä vähän Gatwickin lentokentällä. Lentoni lähti vasta seuraavan päivän, eli huhtikuun ensimmäisen, aamuna, joten sitä ennen piti vielä keksiä yhdeksi yöksi tekemistä kentällä. Onneksi jo heti alkumetreillä EasyJetin lähtöselvitystiskillä törmäsin samassa tilanteessa oleviin reissaajiin, joten yö menikin sitten lopulta hyvässä seurassa erään kolumbialaisen Diegon ja turkkilaisen Olcayn kanssa rupatellessa ja lauleskellessa (ja ne nukkumista yrittävät naapurit siinä vieressä tykkäsivät varmasti toooosi paljon...). Niin, ja meillähän oli pieni nesterajoitusongelma... Herra kolumbiaano ei ollut tietoinen kyseisestä eurooppalaisesta käytännöstä, joten ykskaks meillä olikin rommipullon kokoinen ongelma. Noh, ei hätiä mitiä, mulla oli kokista, joten tehtiin kolmeen pekkaan kunnon koktailit ja ryypiskeltiin sitten kaikessa hiljaisuudessa siellä kentällä... Käy se näinkin. :D


Mutta joo, tästä matka jatkuu vielä puolitoista viikkoa, joten don't miss the next stops! ;)

See you later, alligator!