tiistai 23. syyskuuta 2008

Here we go


Hei vaan sinä tänne randomisti eksynyt vierailija!


Tästä alkaa meikäläisen, n. viikon päästä 21 vuotta täyttävän savolaesen yliopisto-opiskelijan vaihtoblogi. Opiskelen Jyväskylän yliopistossa pääaineena romaanista filologiaa (eli siis käytännössä ranskaa) sekä espanjaa ja estologiaa. Joten mikäs sen luonnollisempi vaihtokohde, kuin Ranska. Ehkäpä sieltä sitten se kielikin tarttuu matkaan...


Jo ennen yliopistoon pääsyäni tiesin sitten aikanaan käyttäväni hyödykseni Erasmus-vaihdon, joten tässä sitä sitten ollaan! Oikeastaan jo heti hakemisen tullessa ajankohtaiseksi tiesin haluavani vain yhteen kaupunkiin: Toulouseen. Loistava sijainti etelässä lähellä Espanjaa, kaunis kaupunki, paikalliset tutut... Kaikki vain jotenkin napsahti kohilleen, joten tässä sitä sitten ollaan. :D Ja koska hain koko lukuvuodeksi, olin ensisijaisena hakijana lukukausivaihtoon hakijoihin nähden. Joten sieltähän se paikka sitten löytyi. :)


Tänään on tiistai 23.9. Lähtö on neljän päivän päästä, eli lauantaina 27. syyskuuta. Vähän jännittää, että onkohan nyt kaikki paperihommat varmasti kunnossa, ja onko kaikki tarpeellinen mukana. Tänään aloitin jo vähän pakkaamaankin, tai noh, lähinnä viskasin tarvittavat vaatteet laukkuun. Pitääpä muistaa pyytää äitiä tuomaan vaaka lainaan, täällä Euroopassa kun on tämä ihana 2o kilon painoraja. T__T Ja koska lento on Lontoon kautta, pitää olla tarkkana kaiken mualiman rajoitusten kanssa. Äh.


Mut noh, jospa se tästä. Tajusin lähdön todellisuuden tuossa öbaut viikko sitten, ja innostuin oikein urakalla tutkimaan netistä yhtä sun toista, ja sain rauhoitettua mieltäni myös kämpän suhteen, jonka ensin pelkäsin olevan karmea läävä, mutta joka ei ehkä niin kamala olekaan, after all. Ja onneksi matkaan lähtee kaksi muutakin kanssani yhtä aikaa opiskelun aloittanutta romanistia, tosin vain puoleksi vuodeksi, mutta alkuhan se on kaikkein pahin. Ja jo tällä hetkellä meitä ranskanopiskelijoita on Lyonissa ja Bordeauxissa, jotka lienevät edelleen hengissä, joten tämä lohduttaa. :D


Mut jesh, eipäs tässä sitten kummempaa. Seuraavan kerran taidetaan törmätä sitten kun olen jo rantautunut Ranskanmualle! À bientôt!

Ei kommentteja: