Back from the grave

Hei vaan!

Jos tätä siis ylipäätään kukaan enää lukee.

Tänään on 19. tammikuuta 2010, eli edellisestä postauksesta on reilusti yli puoli vuotta. Olin tyystin unohtanut tämän blogin olemassaolon; kesä piti kiireisenä, eikä syksyn myötä jatkunut (oikea) opiskelukaan auttanut asiaa. Varsinkin, kun on ollut paljon kiinniotettavaa vaihtovuoden jälkeen, sekä mm. kandidaatin tutkinto työn alla.

Miksi siis enää vaivautua?

Noh, jälleen on uusi satsi kavereitani pitkin Eurooppaa tekemässä suurinpiirtein samaa kuin minä vuosi sitten, ja heidän blogejaan lueskellessani minulle tuli äärimmäisen huono omatunto, eritoten, koska he ovat tunnollisia ja aktiivisia kirjoittajia. Joten hieman omaa syyllisyydentuntoani helpottaakseni päätin nyt ainakin lyhyesti tehdä selontekoa vaihtovuoteni loppuvaiheista, vaikka sitten vain itseni luettavaksi joskus vuosien päästä. :)

Olin jo kirjoittanut pitkän selityksen pienestä euroopanvalloitusretkestäni, jota en kuitenkaan saanut viimeisteltyä ja laitettua tänne (en muista miksi), mutta voisin laittaa ja samalla kertoa tarinan loppuun, kun se nyt on jo tuolla lähes valmiina odottamassa päivänvaloaan. Eli tässäpä tulee, näkyy olevan viimeksi muokattu 24.6.2009.

Coucou!

Taas pienen tauon jälkeen olis aika kuroa umpeen tätä valtavaa aikaväliä, mikä näillä mun kirjoituksilla on...

Mut sitä ennen haluan mainita pari asiaa ranskalaisista, jotka ovat jo pitkään häirinneet.
Ensinnäkin, täällä ollaan todella ulkonäkökeskeisiä. Totta kai pitää olla merkkivaatteet, -lasit ja -laukut, jopa miehillä on Longchampin laukkuja (jotain mikä Suomessa olisi niiiiin homoa!). Tytöillä on päivittäin jotain, mitä Suomessa kutsuttaisiin iltameikiksi, ja jo nuoret tytöt kulkevat korkkareissa. Tämän lisäksi ranskalaisethan ovat Euroopan laihinta kansaa, eikä ihme. Jo pienestä tytöstä saakka opetetaan, että laiha olla pitää. Joka puolelta tursuaa eri laihdutusmetodien mainoksia ja kaiken maailman ohjelmia, siis paaaljon enemmän kun Suomessa! Koko kulttuuri on laihuuskeskeinen, menet esimerkiki syömään yliopiston ruokalaan ja täti antaa sinulle ruokaa puolet vähemmän kun edessä olleelle miespuoleiselle henkilölle. Tämän lisäksi tytöt eivät koskaan syö kaikkea, ehkä vain puolet annoksestaan. Jo ruoka-ajatkin tukevat tätä, aamupalahan on täällä vain kahvi ja tupakka, ja lounas syödään klo 12-14 välillä. Tämän jälkeen voit vetää iltapäivällä toisen kahvin ja illallinen on sitten klo 19-20 aikaan. Eli kuutisen tuntia ilman ruokaa, käytännössä! Mutta täällä ollaan totuttu, ja no minäkin pikkuhiljaa. Saa nähdä, miten sopeudun takaisin Suomeen.

Toinen asia, joka tavallaan liittyy myös tähän ulkonäkökeskeisyyteen, on, että täällä asiat sanotaan päin naamaa, eikä aina hyvässä mielessä. Suoraan tosielämästä: ”nuo housut ei sovi sulle yhtään”, ”sulla on harmaita hiuksia!”, ”sä oot lihonut!” (viimeisin sattunut usealle henkilölle useaan otteeseen, allekirjoittanut mukaanlukien). Sanoisitko näin kaverillesi, tai jopa lähes vieraalle (niinkuin on myös sattunut) Suomessa? No et. Meillä sentään tiedetään olla hiljaa oikeista asioista ja osataan olla kohteliaita. Eri asia, jos ollaan vaikka sovituskopeissa ja kaveri kysyy, että sopiiko tää mulle, mutta ei tulisi mieleenkään sanoa jollekulle että onpas sulla ruma paita. Että tätä juttua mä en kyllä yhtään ymmärrä näissä paikallisissa. Oon jutellutkin tästä pariin otteeseen, mutta näille tää on ihan normaalia!

Mut jooh, nyt kun sai taas purkaa vähän näistä ranskalaisista, vois jatkaa siitä, mihin viimeksi jäin. Eli nyt pukkaa sitten matkaselontekoa! (piiiiitkä teksti –varoitus!):

1. 1. London calling!

Eli, mun ja Maaritin matka alkaa 24.3. illalla. Lento lähtee yhdeksän tienoilla Toulousesta ja suuntaa Gatwickiin, josta maksamme itsemme kipeiksi päästäksemme Lontoon keskustaan (taisi olla 15 puntaa?). Ollaan onneksi ajoissa ennen kun metro lakkaa puoleltaöin toimimasta: meidän hostelli on Hyde Parkin pohjoiskulmilla. Jo Victorian asemalla tullaan hieman huijatuiksi, kun joku tyyppi tulee ja katsoo että aha, ulkomaalaisia! ja myy meille käyttämänsä päivälipun (joka siis on vielä ehkä tunnin verran voimassa) ehkä puntaa halvemmalla kun mitä maksaisi kertalippu (eli käytännössä herra saa rahansa takaisin). Noh, saatiin me ehkä se punta säästettyä, mutta kyllä oli hölmö olo kun tajuttiin mitä oli tapahtunut. Kaikki vaan tapahtu niin äkkiä, mut ainakin selvittiin metroon ja hostellille ja pehkuihin.

Day 1: lähdetään perus turistinähtävyyskierrokselle keskustaan. Aloitetaan Leicester'n aukiolta, tsekataan Charlie Chaplinin patsaat ja Odeonit ja jatketaan Trafalgar Squarille, on British Art Museum ja keskellä Nelson's Column leijonineen. Pari kuvaa räps räps ja suuntana Westminster. Kappas, London Eye, ja hei tossahan on parlamenttitalo Beneineen! Pyöritään vähän siellä täällä, on Churchillin patsasta ja Auguste Rodinin taideteos parlamenttitalon takana. Ollaan ladattu julkisen liikenteen kortti viikoksi, eli voidaan tulla ja mennä miten halutaan. Tästä innostuneena napataan sitten eka tuplabussi minne vaan (ensin vähän aikaa ihmeteltyämme väärällä puolella tietä) ja päädytään Piccadilly Circukseen. ”Hei kato, onpas isoja mainostauluja!” ”Joo Ave, siitä tää paikka nimenomaan on kuuluisa.” ”Ai.” Napataan pari poliisisetää kuvaan ja juostaan sadekuuron alta syömään. Sitten painutaankin jo vähän eri suuntaan, Green Parkiin ja tietenkin kuninkaanlinnaa ihmettelemään. ”Huijausta, noilla vartijoillahan on harmaat puvut eikä punaset! Eikä niiden viereen edes pääse ottamaan kuvia!” Noh, pari kuvaa otetaan silti, ja edelleen sadekuuroillessa palataan St James Parkin vierttä pitkin takaisin Westminsteriin. Ohitetaan muuten jokin sotilaskoulu, jossa on jonninsortin kävelyharjoitus menossa. Hauskannäköistä, kun yksi tyyppi kiljuu kimeällä äänellä ja muut tottelee. (Välihuomautus, kuninkaanlinnan ja Trafalgar Squaren välinen The Mall -katu on täynnä Meksikon lippuja. Samoin kuin oli Pekingissä, tämähän on vainontaa!)

Kun Westminster Abbey taas häämöttää, otetaan pienet punainen puhelinkoppi -valokuvasessiot. Ja jatketaan Big Benin ohi Westminsterin sillalle ottamaan perus turistiotoksia parlamenttitaloineen ja tuplabusseineen. Thamesin toisella puolella, London Eye:n juurella, on Dalì-näyttely, mutta hintavuutensa vuoksi emme käy tsekkaamassa, kuten emme myöskään itse Silmää. Metro napataan takaa Waterloolta, ja rauhallinen koti-ilta hostellilla!

Day 2: Camden Town! Ollaan aikaisin liikkeellä mukava nippu automaatista nostettuja punnan setelejä taskussa poltellen, joten pieni vesisade ei haittaa! Voi ei näitä kaikkia kojuja ja heeei katso noita rakennuksia! Melkein jokainen on koristeltu teeman mukaan! Saadaan setelinippu hyvin pienennettyä, ja tehdään sopimus, että ensi kerralla (kun on vähintään puolen vuoden palkka tilillä) tullaan paikalle tyhjien matkalaukkujen kanssa ja ostetaan kaikki paikan päältä. *kädenpuristus*
Meinaa pää seota kaiken tarjolla olevan kanssa, mutta vielä enemmän sen faktan, että mulla on vaan yks olkalaukku, kiitos halpalentoyhtiöiden. Hengataan muuten erään yksinäisen meksikaanon kanssa, joka pyysi tulla mukaan eikä hennottu (tai minä en hennonnut) sanoa ei.

Illalla otetaan osaa perinteiseen Pub Crawliin! Kyseessä on siis useassa Euroopan kaupungissa toimiva baari-/klubikierros, joka on tehty lähinnä (tai oikestaan nimenomaan) turisteja ajatellen. 15 puntaa ja 5 baaria, joista viimeinen on klubi. Ilmaiset sisäänpääsyt ohi jonojen ja ilmaiset 5 juomaa. Hengataan yhden italiaanon kanssa, ja crawlaillessa tavataan mm. kasa jenkkejä ja pari argentiinalaista. Nukkumaan selvitään joskus klo 2-3 aikaan.

Day 3: Krapula! Mikä ei natsaa hyvin yhteen British Museumin kanssa. Koitetaan pysyä hereillä läpi ihmiskunnan historian alkaen Mesopotamiasta jatkuen aina keskiajalle, mutta muumioiden jälkeen luovutamme, ja päädymme tsekkaamaan vain Rosettan kiven ja lähdemme torkuille. Paitsi että torkut jäävät välistä, kun bussin kulkiessa pitkin Oxford streetin shoppailutaivasta piristymme kummasti, ja päädymmekin shoppailemaan iltapäivän. Mun pyynnöstä käymme (tai no minä käyn) myös työntämässä kärryjä laiturilla 9 ³/₄. Illalla on yleistä hengailua hostellilla lähinnä italiaanojen voimin. Respassa on muuten töissä myös pari suomalaista!

Day 4: Nothing special. En itse asiassa muista, mitä me teimme päivällä, ehkä vain shoppailtiin. Iltapäivällä lähdetään etsimään yhtä Lontoon lukuisista yliopistoista siitä syystä, että eräs ystävämme oli sinne hakenut, ja todetaan, ettei olisi kannattanut. Illalla hurmaavaan joukkoomme liittyy Maaritin vielä hurmaavampi kaveri hänen viime Lontoon käynniltään, Michael, joka pitää meille oman pienen Pub Crawlin. Tällä kertaa selvitään kuitenkin ajoissa ja hyvässä kunnossa nukkumaan.

Day 5: Graeme! Eli hyvä ystäväni ajoilta, jolloin majailin Nizzassa (4 vuotta sitten). Hän asuu n. tunnin junamatkan päässä Lontoosta, joten hän tulee minua moikkaamaan. :) Tehdään kierrosta à la Graeme, juodaan teet yhdessä hänen lempipaikoistaan (joka yllätys yllätys on ranskalainen kahvila :D), käydään Hyde Parkissa ja ihmetellään Speaker’s corneria. Saadaan mm. ilmaiset halit. :D Käydään myös Victorian asemalla ostamassa liput bussiliput lentokentälle (Maarit lähtee samana iltana).
Illalla käymme lasillisella Michaelin kanssa kiinalaiskaupunginosassa ja päädymme hostellille syömään Maaritin läksiäiskakkua ja juomaan vahingossa ostettua alkoholitonta olutta (?!?! Mitä rahanhaaskausta...). Illalla saatan tytön metroasemalle, Michael jatkaa lentokentälle asti, sillä Maaritin lento lähtee vasta aamulla.

Day 6: Jo hetken luulen päätyväni tekemään kierrosta yksin, kunnes bongaan samassa huoneessa asustelevan ranupojan Mehdin, jonka kanssa lähdetään pyörimään kahdestaan. Sää on nätti kun mikä, käydään Kleopatran Neulalla, St. Paulin Katedraalilla, London Towerilla ja Tower Bridgellä asti, joista viimeisin hurmaa meikäläisen täysin! Palataan Thamesin toista vartta pitkin ja otetaan metro kuninkaanlinnalle. Jee, nyt niillä on punaiset puvut! Muttei edelleenkään pääse viereen ottamaan kuvaa. Noh, too bad. Meksikon liput ovat siellä edelleen, ja lähdetään kohti Trafalgar Squarea. Päädymme hevosvartijoiden palatsiin, ja otetaan parin sellaisen kanssa kuva, kun ei linnankaartilaisista saatu. :D Sää huononee, muttei se haittaa, sillä me olemme jo Baker Streetillä tutkimassa, mitä Madame Tussaud’s pitää sisällään. Ja sehän pitää! Mulla ei ole pitkään aikaan ollut yhtä hauskaa, pelleillään julkisuuden ja historian hahmoilla ja otetaan paaaaljon kuvia! :D The best of -albumi löytyy Facebookista, koko kirjava kokoelma mun luota. :) Kaikkien niiden julkkiksien läsnäolo saa mielen korkealle, ja käydään vielä samoissa fiiliksissä Leicesterin aukiolla kokeilemassa, käyvätkö meidän kädet julkkiksien käsiin. Todetaan, että Sylverster Stallonella täytyy olla hitonmoinen kädenpuristus. Syödään vielä japanilaisessa ja pehkuihin.

Day 5: Tällä kertaa olen oikeasti yksin, sillä ranupoikakin palasi kotiinsa, mutta käytän tilaisuuden hyödykseni ruksatakseni must see –listastani viimeisetkin kohdat. Palaan Hyde Parkiin ja prinsessa Dianan muistolähteelle, jossa nautin hiljaisuudesta. Jatkan ohi Peter Panien ja päädyn Natural History Museumiin, jossa ihmettelen pitkän aikaa dinosauruksia. Wow, nuo on oikeasti miljoonia vuosia vanhoja! Voiko ne olla oikeita...? Oikeita tai ei, vaikuttavia ne silti on. Päädyn tekemään kierroksen museon joka kolkkaan, varsinkin mineraali- ja *öhöm* jalokiviosasto viehättää pitkän aikaa... Siellä on meteoriittejakin! Mutta lopulta tämäntyyppinen täytettyjä eläimiä täynnä oleva museo saa minut vaan surulliseksi, kun ajattelen, että kohta ne viimeisetkin elukat tältä pallolta katoavat, joten jatkan matkaa paljon maallisempaan paikkaan: Harrod’sille! Ohhoh, enpä olisi kuvitellut sitä tällaiseksi, kauppahan on kuin jättimäinen asunto, jossa joka huoneessa on eri teema (lue = eri tuoteryhmä). Eli menet vain huoneesta toiseen eksyen lopulta. Mutta pakko myöntää, on se kyllä hieno! Mitkä koristeet! Varsinkin ruokapuolella. Ohhoh, täällähän kulkee vartijoita koko ajan, kaikki huomaavat satavarmasti, että minä tulin tänne vain ihmettelemään enkä ostamaan. Kaikki nuo rikkaat ympärillä varmaan haistavat maallikon jo kaukaa... Parempi häipyä!

Käyn tekemässä vielä kierroksen London Eye:n juurelle Dalìn toivossa, mutta näyttely on jo kiinni siltä päivältä, joten palaan hostellille kansainväliseen seuraan. Illalla moikkaan vielä yhtä täällä Toulousessa tuntemaani kaveria, Vincentiä, joka lähti Lontooseen kokemuksen ja kielitaidon toivossa, ja joka itse asiassa majaili samassa hostellissa kuin minä alkuviikkoinaan!

Joten siinäpä oli Lontoo pähkinänkuoressa (aika isossa sellaisessa :D). Matka jatkui tiistai-iltana 31.3. kohti Berliiniä, mutta sitä ennen kerkesin seikkailla vielä vähän Gatwickin lentokentällä. Lentoni lähti vasta seuraavan päivän, eli huhtikuun ensimmäisen, aamuna, joten sitä ennen piti vielä keksiä yhdeksi yöksi tekemistä kentällä. Onneksi jo heti alkumetreillä EasyJetin lähtöselvitystiskillä törmäsin samassa tilanteessa oleviin reissaajiin, joten yö menikin sitten lopulta hyvässä seurassa erään kolumbialaisen Diegon ja turkkilaisen Olcayn kanssa rupatellessa ja lauleskellessa (ja ne nukkumista yrittävät naapurit siinä vieressä tykkäsivät varmasti toooosi paljon...). Niin, ja meillähän oli pieni nesterajoitusongelma... Herra kolumbiaano ei ollut tietoinen kyseisestä eurooppalaisesta käytännöstä, joten ykskaks meillä olikin rommipullon kokoinen ongelma. Noh, ei hätiä mitiä, mulla oli kokista, joten tehtiin kolmeen pekkaan kunnon koktailit ja ryypiskeltiin sitten kaikessa hiljaisuudessa siellä kentällä... Käy se näinkin. :D

Mutta joo, tästä matka jatkuu vielä puolitoista viikkoa, joten don't miss the next stops! ;)

See you later, alligator!

Lakkoilua ja maaseudun rauhaa

Hoi taas!

Jatkan taas tätä mun tarinaa, oon tällä hetkellä junassa matkalla muaseuvulle, eli voin taas käyttää ajan hyödyks kirjottelemalla.

Mihinkäs sitä jäätiinkään... Hmm taisin päästä jopa takas Toulouseen. Sittenhän mulla kerkes ollakin ehkä yks normaali koulupäivä ennen kun täällä päätettiin alkaa lakkoilla. Mun koulussahan lakkoillaan joka vuos, poikkeuksetta (saakelin vasemmistohumanistit), mut tällä kertaa ne olivat pikemminkin opettajat, jotka pääasiassa lakkoilivat! Alussa meillä oli ehkä puolet luennoista, koska se oli opettajakohtaista pidetäänkö luentoja vai ei, ja tätä jatkui ehkä semmoset kuukauden päivät (eli pääsin jopa ilmoittautumaan joillekin kursseille, jei!), mut sitten nää meidän grevistit, eli lakkoilijat, päättivät, että eihän se käy että toiset lakkoilee ja toiset käy koulussa, joten ei aikaakaan kun koko kampus blokattiin. Siis käytännössä joka ikisen sisäänkäynnin ja oven eteen kasattiin naurettava kasa tuoleja ja pöytiä, ettei kukaan vahingossakaan pääse sisään. Huoh. Välillä jopa koko kampuksen sisäänkäynti oli parisen viikkoa lukossa, mut muuten on yleensä vähintään kirjasto ja ruokala, sekä muutamat päätoimistot olleet auki.

Minähän en edes tarkalleen tiedä, miksi täällä lakkoillaan, ilmeisesti jotain uutta yliopistouudistusta vastaan, mutta se, mitä tämä uudistus koskee, on mulla aika hämärän peitossa. Meitähän on siis informoitu tosi hyvin, hmmm... Mut pääasia on, että kovaäänisiä pitää olla! Täällä oli alussa harva se päivä (väh. kerran viikossa) mielenosoituksia vähän pitkin kaupunkia sekä tietty useasti viikossa yleisiä kokoontumisia, jossa mietittiin että mitäs sitä tehtäis. Raadikaaleimmin kävi, kun henkilökunnan pitäessä palaveria paikalle hyökkäs nelisensataa naamioitunutta grevistiä hajottaen kokouksen ja mm. tuhoten papereita ja hajottaen paikkoja (tästä alkoi totaalinen blokkaus).

Pari kertaa on myös ollut öitä yliopistolla, eli käytännössä jengi kokoontuu yhteen suurimmista luentosaleista ryyppäämään ja polttelemaan vähän mitä sattuu samalla kun bändit soittaa tai vaihtoehtoisesti vastapäisessä salissa saattaa olla joku leffa, väittely, tms. Mäkin kävin parissa tällaisessa, ihan ensimmäisessä silloin alkuaikoina, jolloin oli tosi paljon porukkaa, loistobändi, kummallinen taideleffa ja hyvä meininki! (ideana/ongelmanahan on se, että meidän yliopisto on ihan hemmetin kaukana, eli käytännössä vain metrolla saavutettavissa, ja metro ei kulje puolenyön ja aamuviiden välillä = pakko yöpyä yliopistolla), mut sitten tässä ehkä kuukauden päivät taaksepäin kun menin tsekkaamaan ehkä neljännen tai viidennen järkätyn yön, oli porukka tosi radikaalisti vähentynyt (lue= ketään ei vaan enää kiinnosta paskan vertaa).

Joten noh, tämä blokkihan siis jatkuu edelleen, lähes neljä kuukautta sen alkamisen jälkeen. Tosin nythän mulla on kuitenkin ollut tiiviit sähköpostiviestittelyt mun proffien kanssa, että mites mahdolliset kokeet, jottei tämä lukukausi mene ihan hukkaan (ja jotta saisin edes ne ensimmäisen lukukauden arvosanat ja kurssimerkinnät!) ja noh yksi koe mulla olikin jo, sekä pitää palauttaa pari kotityötä ja ehkä tehdä vielä pari koetta lisää. Tietenkin olosuhteet huomioonottaen, sillä eihän meillä ole edes mitään materiaalia, josta opiskella.
Välissä kerkes olla pari viikkoa ihan ”oikeeta” lomaakin, mut käytännössä mä siis oon ollut koko toisen lukukauden lomalla. Eli sitten reissun päälle vaan! ;)

Lähinnä aikahan on mennyt nauttiessa vapaa-ajasta kavereiden parissa ja vaan... ollessa. :D Alussa tuli käytyä paljon rinteessä Pyreneillä, sillä meidän (puoliksi toimiva) yliopistoliikunta järjesti halpoja ’sortie du ski’:tä, sillä koululta löytyivät kaikki varusteet, eli maksettavaksi jäi vaan hissilippu ja pieni osa bussivuokraa. Eka kävin kerran suksilla ja sitten pari kertaa laudalla. Samoin maaliskuun alussa iski joku helleaalto tai jotain, siis käytännössä toppikelit, joten tuli pidettyä monet piknikit lähinnä erasmusvoimin. :)

Maaliskuun puolessavälissä häivyin viikoksi maaseudulle yhden hyvän ystävän luokse noin parin tunnin junamatkan päähän pieneen kolmensadan hengen kylään nimeltä Simacourbe, joka taas on lähellä kaupunkia nimeltä Pau (lausutaan ’po’), joka puolestaan on suht lähellä Espanjan baskimaan puoleista rajaa. Siellä sitten lähinnä nautittiin maaseudun rauhasta, käytiin uskomattoman pittoreskeissä pikku maalaiskylissä, soiteltiin kitaraa ja pianoa, sekä pelattiin Guitar Herota. :D Käytiin myös lautailemassa tän mun kaverin perheen voimin yhdellä Pyreneiden suurimmista laskettelukeskuksista ja ajettiin pienillä maalaisteillä satasta viidenkympin rajoitusalueella (sekä ekaa kertaa elämässäni 170 km/h motarilla. Huhhuh!). Ja oon nyt itse asiassa menossa juuri tämän saman kaverin luokse pitkäksi viikonlopuksi (keskiviikosta maantaihin).

Toulousiin kotiuduin maaseudun rauhasta tiistai-iltapäivällä 23. maaliskuuta, ja heti seuraavan päivän illalla lähdettiin Maaritin kanssa Lontooseen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina... ;)

À la prochaine!

Matkaselontekoa, vol.2

Huomenta!

Meijän netti ei (taas vaihteeks) toimi, joten käytän tilaisuuden hyväkseni ja jatkan tarinaa täällä Wordissa, josta sitten voi helposti kopypastettaa blogiin yhteyden palattua.

Eli Toulousiin on nyt jopa selvitty. Heh, ja keskelle koeviikkoa. Yhden kokeenhan mä missasin jo maanantaina, kun mä laskeuduin vasta keskiviikkona, mut oltiin opettajan kanssa sovittu, että teen sen sitten perjantaina (sama tilanne Maaritillakin). Seuraavalla viikolla oli sitten muutama koe lisää, pari espanjan koetta, ranskan koe, ja no sen kirjallisuuden mä jätin suosiolla pois. Enhän mä ollut tajunnut luennoilla sitä viittä sanaa enempää, ja vielä vähemmän mä ymmärsin niitä saakelin kirjoja, joita olis pitänyt sitten analysoida. Varsinkin, kun loman aikana olis pitänyt tehdä ja palauttaa semmonen iso analyysi kirjasta, jota ei sitten edes löytynyt netistä (saati suomalaisista kirjastoista). Joten hip hei ja hellurei, saakelin 1500-1700 -lukujen runous ja teatteri!

Sitten noh, normi meno vaan päälle, kuten aina. Oli ihana palata takaisin Toulouseen ja nähdä taas kaikkia kavereita, ja tietty pistää taas bileitä pystyyn! :) Pidettiin parit iltamat niiden Lapin toulousilaistenkin kesken, sitten kerkes olla parit erasmusbileet ja eimailua. Tammikuun puolessavälissä saatiin suomalaisseuraa, kun Maaritin kaveri Milka tuli viikoks kyllään, ja koko konkkaronkan voimin juhlistettiin myös meidän prinsessan, Kaisan, synttäreitä.

Kaisahan lähti sitten tammikuun lopulla, ja mä puolestani häivyin reissun päälle tuonne Iberian niemimaalle, tarkemmin Madridiin, Lissaboniin, Portoon ja Barcelonan kautta takas Toulouseen. Madridiin laskeuduin keskiviikkoiltana 21.tammikuuta ja viivyin semmoset kolme ja puol päivää. Näin hyvää ystävääni Nooraa ja kasan viime vuoden vaihtareita Jklästä (Auroran, Esterin, Javin ja Alejandron), kävin taidemuseoissa, kiertelin kaupungilla ja sain kasan uusia tuttavuuksia.
Lissaboniin jatkoin lauantai-iltapäivällä. Siellä liikuin pääasiassa yksin, mut sitten toisena päivänä treffattiin Brunon, yhden viime vuoden Kuopion vaihtarin kanssa, joka sitten näytti mulle paikkoja ja vei mut vaikka minne autollaan (kätevää!). :)

Maanantaiaamuna jatkoin junalla Portoon, jossa minua oli vastassa Barcelonassa tapaamani brasilialainen Diogo, jonka luona sitten bunkkasin (taaskin: kätevää!). Herran kanssa kierreltiin kaupungilla, ja illalla käytiin yksillä Davidin kanssa, joka on myöskin näitä ex-jkläläisiä. Valitettavasti aikatauluni oli vähän turhan tiukka (vaikka edellinen viikko olikin lomaviikko kokeiden ja uuden lukukauden välissä), joten Portossa olin vain yhden yön. Matka jatkui kohti Barcelonaa tiistai-iltana, mutta ennen sitä kerkesin nähdä mun ihania Portugalin tyttöjä, Anaa ja Vandaa, jotka siis ovat myös entisiä Jklän vaihtareita. ^^

Noni, ja eikun kokka kohti ah-niin-ihanaa Barcelonaa! ^^ Jo Porton lentokentällä tapasin erään charmantin nuoren miehen nimeltä David, joka oli vaihdossa Portugalissa mutta nyt menossa kotiinsa Barcelonaan lomalle, ja jonka kanssa meillä oli sama ongelma: kuinka mahduttaa kaikki se tavara yhteen käsimatkatavaraan! Kaikki mahdolliset vaatteet päälle vaan, ja loppu onkin sitten taikaa ja hyvän laukun omistamista. Molemmat onneksi päästettiin tiukkojen lentoemäntien seulovan katseen ohi ja koneeseen. Huh, tästä eteenpäin no problemo! Tai no, oli sen verran kuitenkin problemo, että kone piti aika hyvin omaa elämäänsä siinä matkan loppupäässä, kun oli vissiin myrskyä tai jotain ilmassa, mutta hengissä selvittiin kuitenkin maan kamaralle. :) Ja no alettiin sitten siinä herran kanssa miettiä ääneen, että olisikohan joku autolla liikkeellä ja menossa Barcelonaan (konehan siis laskeutui Gironaan, kaupunkiin n. 60 km päässä Barcelonasta. Halpalentoyhtiöiden käyttämä.), ja eräs herra sitten ohikulkiessaan kuuli tuumailumme ja tarjosi meille kyytiä. Kätevää!

Joten eikun mukavasti autolla keskustaan (muuten olisi pitänyt maksaa vähän turhan paljon bussikyydistä). Toki maksettiin myös tälle meidän kuskille, päästiinhän me käytännössä Davidin kotiovelle saakka. Ja noh koska kello näytti jotain yli puolenyön, ja mun alkuperäinen suunnitelma oli hengailla ulkosalla yö ja napata ensimmäinen juna aamulla kohti Toulousea, ei mulla ollut oikein mihin mennä. Olin luottanut paikallisen kaverini Joen varaan, mutta koska olin itse (ja Joe myös) väsynyt, päätin ottaa Davidin majoitustarjouksen vastaan ja jäin erään brasilialaistytön kanssa nauttimaan barcelonalaisten vieraanvaraisuudesta (ja Davidin äidin kokkaamasta lämpimästä kotiruoasta!). Aina vain kätevämpää!
Illalla käytiin vielä pyörähtämässä kaupungilla morjenstamassa paria Davidin kaveria, mutta väsymys vei voiton ja palattiin melko pian.

Aamulla herään sitten hyvissä ajoin, käyn suihkussa ja syön vähän aamupalaa, kaikki pakattu ja ok, todo muy tranquilo, kunnes vilkaisen kelloon. Eihän tuo ole oikeassa, kunnes vilkaisen toiseen kelloon ja tajuan unohtaneeni siirtää kelloa tunnin eteenpäin! Voi perkele. Sinne meni juna!

Noooh, eipä siinä sitten muuta kun ”David, anteeks kun herätin, mutta ööh, voisinko mä tarkistaa juna-aikataulut koneelta...?” No mutta nou problemo, onneksi ihanaiseen Toulouseen löytyy paljon menijöitä ja junia, joten nappaan seuraavan junan puolenpäivän aikaan ja vaihdan Le Tour de Carolilla, jossa epäonnekseni huomaan, ettei siellä mikään paikka ole auki keskiviikkoisin (?!?), joten päädyn ostamaan lähiapteekista ylihintaisia karkkeja ja keksejä lounaakseni ja päivällisekseni. Onnekseni junalippuni on kuitenkin edelleen voimassa, joten eipähän tullut ainakaan lisäkuluja.

Joten vihdoin keskiviikkoiltana 28 tammikuuta astun jalallani ihanaiseen Chapouun ja pieneen koppiini. Ja kiitän onneani, etten jäänytkään vielä yhdeksi päiväksi Barçaan, niin kuin olin jo jossain välin harkinnut, sillä kotona mulle selvisi, että seuraava päivä, torstai, olisi yleinen lakkopäivä eivätkä edes junat kulkisi. Huoh! Siinäpä olisin jäänyt saakelin La Tour de Carolille ihmettelemään...

Mutta olipa reissu! ^^ Tykkäsin eritoten Lissabonista, se on tosi nätti kaupunki! Ihanan värikäs ja... portugalilainen! :D Tosin hypereloisan Madridin jälkeen se tuntui vähän tyhjältä, sillä iltaisin kaupungin elämä keskittyy vain yhteen alueeseen, Bairro Altoon. Sekin tietty vaikutti, että olin yksin suurimman osan ajasta, toisin kuin muissa kaupungeissa. Mut nooh, tykkäsin silti kovasti! ^^


Hei tässä välin pitää muuten huomauttaa asiasta jota ehkä olette ihmetelleet (tai sitten ette). Mun Picasahan on ollut jo hyvän aikaa täynnä, joten en toistaiseksi pysty lisäämään kuvia. Joten tässä lisätilaa odotellessa... :P Sillä välin kuvat kyllä löytyvät Facebookista ja pienellä viiveellä myös MySpacesta, joten asianomaiset voivat tarkistaa sieltä (jostain niiden satojen albumien seasta...).
Jeps, pientä matkaselontekoa tulossa kaksinverroin myöhemmin, kunhan pääsen mun pieneen Eurotrippailuuni, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. ^^

Hasta luego chavales!

The comeback!

No mutta hoi vaan!

Haha, lieköhän tällä blogilla enää yhden yhtä lukijaa, tää on ollut sen verran aikaa jo komeron nurkassa pölyttymässä. :D

Noh, ei se mittään, sama kai se on vaikka itselleen kirjoitella! ^^

Huh, mistäköhän sitä aloittais, tässä on kerennyt vierähtää semmoset öö nelisen kuukautta? :D

Ne HP:n palautuslevythän eivät siis toimineet, vaan ilmeisesti vanhan koneeni emolevyni oli rikki, joten eikun netanttila.fi, ja uuden koneen etsintään! Sillä tarkistettuani  melko varmasta lähteestä uuden emolevyn hinnan (alkaen semmoset kolmesataa plus asennuskulut) päätin, että sama ostaa uusi kone, ja mikä tuuri! sen yhden kerran kun olen ikinä ko. verkkokaupan sivuille eksynyt, oli heti etusivulla loistotarjous: HP Pavilion dv5, 4 gigaa muistia, 320 kovalevyä, AMD Athlon-prosessori, yms yms yms ja alle kuudensadan. Ja eikun visa vinkumaan. :D "Psssst, äitiii...?"

Ja äitihän auttoi, tosin tähän blogimerkintään mennessä olen jo maksanut melkein kaiken takas, ja loput sitten kunhan tää taloudellinen tilanne sitten (toivottavasti) kesätöiden loppuessa vähän tasoittuu... :)

Paketti tuli mammalle postiin viikon sisällä ja tänne etelään pari viikkoa myöhemmin äidin mukana, kun hän tuli pikkusiskoni kanssa visiitille, mut siitä myöhemmin. Pääasia on, että näpyttelen tätä tekstiä mun ihanalla uudella kullallani. n__n

Ja mikä tärkeintä, takaisin sivistyksen pariin! Mut hassua, kyllä sitä äkkiä oppi elämään ilman konetta, tai siis, sitä vaan keksi sitten jotain muuta tekemistä (oli pakko :D). Tietty käytännön asiat, kuten sähköposti, Facebook, jne tietty oli sitten aina kaveri/kouluvisiitin päässä, mikä rajoitti toisinaan (eikä viittiny vaan istua tuntitolokulla kavereidenkaan luona vaan koneen ääressä, vaikka tuli sitäkin kyllä pari kertaa harrastettua, heheh).

Noh mut onneks se on nyt passé! ^^

Sitten itse asiaan, viimeinen (oikea) blogimerkintä näkyy ajoittuvan viime vuoden puolelle, ohhoh. Mistähän sitä osais aloittaa.

No kaipa sitä aikajärjestyksessä sitten vaan, ja elekee hättäillä, ihan lyhyesti vaan pääkohdat. :) Ja katkon aina osiin, ok? Ei oo sitten niin raskasta lukea. (Ihan vaan kato teitä ajatellen, hehe. ^^)

Joulu, joulu... Ainiin, joulu! Se kaukainen asia jostain tuolta Euroopan pohjoisperukoilta... Siinähän ne pyhät meni perheen parissa, Nooran synttäreitä juhliessa ja kadotessa Lappiin. Uudetvuodet oltiin siis sillä vaihtariporukalla Sallassa, ja mitkä bileet! En oo ikinä saunonut niin paljon! :D Käytiin lautailemassa, poro- ja huskyajelulla, moottorikelkkailemassa, ja tietty pidettiin bileet joka ilta meijän mökillä, joka oli muuten tosi iso kaikkine mukavuuksineen (takkahuone, kaks saunaa, oleskeluhuone, yms yms). Siellä sitten oltiin keskellä ei mitään (lähin kaupunki 60 km päässä), vaihdettiin vuosi ja tutustuttiin isoon läjään uusia ihmisiä. Haha, mikä hassuinta, siellä oli varmaan kymmenen toulousilaista! :D Naureskeltiin sitten, että siinäpä lähdin Toulousesta Lappiin tutustumaan paikallisiin.

Mut joo, ei kai niistä bileistä sen enempää, kuvat löytyvät FB:stä jos joku haluaa mennä kaivelemaan mun valokuva-arkistojen uumenia.

Reissun jälkeen jäin pariks päiväks vielä Jykylään, morjenstin kavereita, käytiin katsomassa jäkistä tuolla lappiporukalla, pidettiin Lapin "jatkot", ja no koukkasin lopuks myös kampaajan kautta. ;)

Ja seitsemäs päivä tammikuuta kuluvaa vuotta takaisin Toulouseen!

Heh, ja tämä matkahan olikin sitten reissu erikseen. Vaihtoja oli tällä kertaa kaksi, Kööpenhaminassa (?!?) ja Frankfurtissa, jotka menivät ihan hyvin, eipä siinä. Ongelmat alkoivat puoli tuntia ennen laskua, kun selvisi, että Toulousessa on lunta (!!!) ja lentokenttä on jäässä (!!!), eli toisinsanoen suljettu. Noh, eikun kokka kohti lähintä avoinna olevaa lentokenttää, Bordeauxia. Siellä tuli sitten todettua, ettei me todellakaan oltu ainoita hätälaskun ko. kentälle tehneitä, eikä näköjään rakkailla ranuilla ollut mikään kiire meitä koskien (pieni Luftansan kone), sillä laskun jälkeen lennonjohdosta kerkesivät luvata meille lentokenttäbussin kolmesti, ennen kuin se ehkä arviolta tunnin päästä vihdoin saapui. Noh, onneks mulla oli seuraa, olin koko lennon ajan jutellut vieressäni istuneen tanskalaisen tytön kanssa, joka oli mallihommien puolesta tulossa Toulouseen. Mutta kyllä oli melekoisen iso vee-itutus istua ahtaassa ja kuumassa koneessa tekemättä mitään muuta kun odottaa.

Noh, siitä sitten vihdoin sisätiloihin ja laukunhakuun, joka jopa selvis perille, wohoo! (Ai niin, ja tähän mennessä olin ostanut uuden hienon laukun niillä korvausrahoilla, jotka British Airways maksoi siitä edellisestä). Meillehän oli lupailtu vaihtoehtoista kuljetusta/hotellimajoitusta ja kuljetusta seuraavana päivänä (kello oli jotain puolenyön tässä vaiheessa), mutta selvis, ettei mitään ollutkaan. Että hotellit olivat täyteen buukattuja (?!) eikä vaihtoehtoista kuljetusta ole. Noh, sitten eikun hop taksiin ja lasku Luftansalle!

Että onpahan nyt testattu tätäkin: väli Bordeaux-Toulouse, n. 200 km, taksilla 550€.

Ja pitkään sitä sai lentoyhtiöltä kinua, mutta vihdoin viikko sitten (yli neljän kuukauden viiveellä siis) tuo summa löytyi tililtäni.

Eli jeah, vihdoin takaisin Toulousessa! :)

Ja tästä tarina jatkuu seuraavassa numerossa... öh, siis. :D

A (très) bientôt!

Ave

Long time no see

Hoi!

Ajattelin tassa valin tehda ihan vain pienen huomautuksen, etta armas tietokoneeni on tosiaankin ollut totaalisesti kayttokelvoton Suomen reissusta lahtien (formatointi epaonnistui), joten tassa ma nyt olen, koneeton. Tai no, ens viikolla pitais vihdoin ja viimein saapua HP:lta palautuslevyt, joten pitakaas peukkuja!

Olen siis talla valin ollut kaytannossa sivistyksen ulkopuolella (=netiton), mika toisaalta sattui just sopivasti tenttiviikoille... :P Joten elekee huutako kun tekstia ei oo kuulunu!
Teen kylla sitten kunnon selonteon esim. Lapin reissusta ja viimesista Suomen ajoista, samaten kuin paluusta Toulouseen ja arkeen.

Niin, ja talla hetkella kirjotan tata tekstia Lissabonissa. Oon tekemassa pienta touria, Madrid - Lissabon - Porto - Barcelona. Etta jeah! :)

Mut jooh, palataan astialle (toivottavasti) pian! Beijos!

Home sweet home!

Houhou!

Enpäs olisi koskaan uskonut olevani näin onnellinen päästessäni Suomeen. Ohhoh. Ja aahhh, kunnon kahvia! (Vaikken edes juo kahvia.) Oon nyt porukoilla Siilinjärvellä, huomenna kottiin ja ommaan sänkyyn ja — mikä tärkeintä — mun ihanan kissani Sonjan luo! ^^ Eli Kuopio, here I come!

Onpas kyllä tosissaan outoa olla täällä. En oo vielä tajunnu. Vielä eilen mä olin sateisessa Etelä-Ranskassa. Onpa absurdia.

Viimenen Toulousen viikkoni meni lähinnä eimailessa, ja pari oli partieliäkin (="pieni" tentti, o sea, väliaikatentti, tjsp). Hehe, jotka sitten meni enemmän tai vähemmän päin sitä itteensä, mutta ehkäpä se "ERASMUS" siinä paperin ylälaidassa auttais edes vähän... Eniten pelottaa edessä odottava kirjallisuuden tentti, sitä en kyllä pääse läpi. Ei kukaan sattuis tietämään mitään Hippolytoksesta?

Meillä oli myös niitä eimailuja, perjantaina kokoonnuttiin vetämään vuoden viimeiset salsat ElDoradoon, ja lauantaina käytiin oppimassa lisää paikallisesta kulttuurista nimeltä Occitania, tai siis, tarkemmin kielestä ja Occitanian alueesta, joka kattaa käytännössä koko Etelä-Ranskan (jos olette kuulleet ranskan kehityksen yhteydessä oc-murteista?). Itse kieli on melkein kuin katalaania, ja kielten puhujat ymmärtävät toisiaan, joten mun tekis mieli väitellä tästä Jérômen kanssa, että miksei ne vois olla saman kielen eri murteita, tms, mut ehkä annan olla (ko. aihe on herralle sydämenasia :D). Mut nii, visiitin päätteeks noustiin tämän Ostal d'Occitanian (la Maison d'Occitane, Occitania-talo) torniin, josta oli upeat näkymät koko kaupunkiin.

Muutenhan mä oon viettänyt paljon aikaa — yllätys yllätys — meksikolaisseurassa! Hehe, Chapoussa majailee semmonen n. 20-25 meksikaanon ryhmä, eri puolilta maata (Monterreysta, Cancunista, Hermosillosta...). Oon viettänyt paljon aikaa eritoten erään Jaimen kanssa, joka tavattiin syksyllä sattumalta kuutostalon hississä Muaritin kanssa. Esim. yks päivä katottiin pienellä porukalla Meksikon jalkapallon finaalia (Toluca vs. Cruz Azul) ja syötiin habanerosalsasipsejä. :) Voooeh, laitoin heti matsin jälkeen Eduardolle onnittelut hänen suosikkinsa Tolucan voitosta. ;)
Eräänä toisena iltana juhlistettiin koko tämän meksikolaisinvaasion voimin erään mehhikaanon synttäreitä (ja saatiin valitukset), ja no muutenkin tullut muisteltua mun reissuja. :) Huoh.

Mut jooh. Sitten tiistaina oli vielä viimenen illanvietto ennen matkaa, eiman "pikkujoulut". Oli kuule pukki ja kaikkee! ;) Vielä kerkes nähdä paljon kavereita ja toivotella hyvät lomat.


Eilen sitten oli The päivä. Lento lähti puoliltapäivin, mutta mä lähdin kotoa jo yhdeksän jälkeen (tällä kertaa ei ollu varaa myöhästyä!). Onneks sain Compans Caffarellille kantoapua uusseelantilaisesta kaveristani, joten kädet säästyivät edes vähän (laukkuni siis on ollut pyörätön Lontoon lennosta lähtien, sitä reilua 20 kiloa ei ole kovin mukava kanniskella ympäriinsä...).
Vaihto oli Munichissä, joka osoittautui erittäin kivuttomaksi. Vaihtoaikaa oli vain 40 min, mikä pelotti etukäteen, mutta portti löytyi saman käytävän varrelta n. 100 metrin päästä. Kyllä muuten meinas tulla itku, kun portin näytöllä luki isolla HELSINKI.

Mut jeps. Suomen kamaraa kosketin viimen kuudelta illalla, ja lopulta päädyin nappaamaan bussin Savvoon kun en junaan kerenny, ja Kuopiossa olin vaille kaksi yöllä.

Lomasuunnitelmat ovat sitten suurinpiirtein seuraavanlaiset: huomenna Kuopijjoon, jouluaatoksi ja -päiväksi Siiliin, sitten sieltä 26. päivä Jykylään, josta sitten myöhään yöllä/aamuyöllä 28. päivä kokka kohti Lappia. Uusivuosi vietetään sitten vaihtariporukalla (meitä on semmonen n. 50 hengen pieni porukka...), josta sitten 4. päivä ensi vuotta takaisin Jklään, ja Kuopion (ja Siilin) kautta Ranskaan 7. päivä. Kiinnostuneet ottakee yhteyttä! Kalenteri täyttyy äkkiä... :P

Hyvät lomat, joulut ja uudetvuodet! :)

Ave

Start wearing purple!

Jouh!

It’s been a while, ja tällä kertaa syynä on tietokoneeni, joka ei jostain syystä enää toimi. Tai siis toimii, mutta se koko vehje on yks iso ”ei vastaa”, eli toisinsanoen ihan heeeeelvetin hidas. Liekö joku virus vai mikä, mutta herrrmott mennee! Onneks kohta pääsee Suomeen ja korjaamolle. Ostan samantien sitä lisämuistia kans, ja formatoinniks kai se menee, vaikken haluais. Hitto se on kuule homma taas kerätä kaikki jutut takas, saakeli.

Nooh, kattoo nyt mitä ne nörtit siellä taikoo. :) Tuntuu kuin laitteessa olis yks valtavan iso mato, jonka vaan haluais kiskasta ulos, mut eihän se niin yksinkertasta tietenkään ole. Blah.


Mihinkäs mä viimeks jäinkään, se oli varmaan se Albin reissu? Tässä välillä on taas päässy reissailemaan ja touhuamaan vähän vaikka mitä.
Heti seuraavana perjantaina Albin jälkeen mentiin eimaporukalla kattomaan rugbya, matsia Stade Toulousain vs. Bayonne (viime vuoden ykkönen ja kakkonen). Enhän mä pelistä tajunnu hölökäsenpölläystä, mutta viihdyttävää oli silti! Ainakin tunnelmaa riitti ja sai huutaa äänensä käheäksi! :) Ja totta kai me voitettiin! ;) Haha, in your face, basque suckers (Bayonne on siis ranskanpuoleista baskimaata)!

Lauantaina jatketiin eimailua, kun saatiin kiertoteitse (= Jérômelta) kutsu erään toisen tuutorin, Emmanuelin, luokse syömään, ja sinnehän sitten mentiin avec Maarit. :) Ja sieltä ilta jatkui lopulta ElDoradoon ja kävellen kottiin.
Sunnuntaina mentiin illalla Janen luokse viettämään vähän pikkujoulua, Jane leipoi kookoskakkua ja Erica joitain ruotsalaisia sahrami-S:iä. Ja kiitos ja kumarrus Erican vasta vieraileelle kaverille, meillä oli glögiä ja pipareita! n___n Siellä istuskeltiin sitten kaveriporukalla, pari muutakin kaveria ilmestyi vähän myöhemmin. Että saipa edes yhdet ”pikkujoulut” vietettyä! :)
Viikollahan ei ikinä tapahdu juuri mitään, paitsi että Kaisan ollessa Pariisissa meistä tuli Maaritin kanssa kahta kauheempia lusmuja. :D Viime vklp menikin sitten Bordeauxissa tyttösten (eli Tanjan, Annukan ja Helmin) luona. Lähdettiin viime perjantaina (eli 5.12) ja tultiin sunnuntaina. Pe otettiin rennosti, käytiin vähän kävelemässä kaupungilla ja syömässä. Lauantai oli sitten demokraattisella (?) päätöksellä omistettu enimmäkseen shoppailulle, Bordeauxissahan sijaitsee Euroopan pisin ostoskatu (oliko se joku puoltoista km vai miten se meni). Ja illalla ulos!
Bordeauxin kaikki klubit sijaitsevat yhdessä ja samassa paikassa juna-aseman takana, mikä on aika mielenkiintoinen ratkaisu, mutta me onnistuttiin löytämään ehkäpä juuri se paras, ainakin musiikki oli mitä loistavinta!



Ja sunnuntaina sitten kiinalaisen kautta junaan. Oltiin perillä jo viiden aikaan iltapäivällä, mikä oli meikäläiselle elintärkeetä, sillä edessä odotti vielä elämäni ehkä paras ilta: Gogol Bordellon keikka!!!Paikkana oli Le Bikini, metrolinjan päätepysäkiltä vielä pari kilsaa aivan korpeen (eikä ristin sielua näkyvillä, kun etsin ko. paikkaa: asutuksen sijaan alueella on vain tehtaita ja toimistoja). Olin ensimmäisenä ovella odottamassa, mutta ainakin varmistin paikkani lavan edessä ja vieläpä suoraan Eugenen mikin kohdalla! Eli joo, hypin koko illan n. parinkymmenen sentin päässä tästä karismaattisesta ukrainalaisesta. Ja tapasin maailman suloisimman tytön siinä keikkaa odotellessa. Harmi, ettei kone toimi eikä voi nyt mesetellä sen kanssa, mut onhan tässä vielä aikaa.
Lämppärinä oli joku paikallinen bändi, luulen. Semmosta ihan letkeetä ska-reggae-rap –sekotusta. Itse Gogollin tullessa paikalle jengi sekos, ja yks kaks tunsin ihmismassan mun selässä (sekä neljäsosalitraa kaljaa T__T). Nooh, kyynärpäätaktiikalla säilytin paikkani, minähän en eturivistä luovu, perkele! Haha, nyt on käsivarret mustelmilla, mutta olokoot. ^^

Mut niin, en oo ikinä ollut vauhdikkaammalla keikalla, kun tää! Oikeesti, ei mittään järkee! Eikä kyllä ollu yhtään kuivaa kohtaa mun paidassa keikan jälkeen. Haha, jo senkin puolesta, että kaljan lisäks paidassa on nyt kivat muistot Eugenen läikyttämästä punaviinistä… Mutta sallittakoon tässä yhteydessä. ;) Ja hypin, siis käytännössä vaan HYPIN koko keikan! Nyt tekkee kippeetä kävellä, mutta tehkööt. :) Voeh, ei mulla kyllä edes löydy sanoja kuvaillakseni iltaa, se oli vaan niin jotain uskomatonta! Ja oonpahan ainakin kätellyt (tai pikemminkin pitänyt kädestä) kaikkia jäseniä ja saanut basistin nimmarin, haha. :D Ärsyttää vaan, kun piti lähtee niin aikasin pois, kun viimenen metro lähti puoleltaöin. Siis keikka kerkes loppua juu, mutta jengi jäi vielä sinne hengailemaan ja mä luulen, että ne bändin jäsenetkin olis tullu vielä vähän ajan päästä. Ärrr. Noh, ens kerralla sitten.

Tää viikko meneekin sitten opiskellessa, pitäis lukea Cien años de soledad ens viikoks ja oon vasta sivulla 15 tai jotain sinne päin (ja sehän on siis semmonen viitisensataa sivua suht. vaikeeta espanjaa… Go Ave!). Että hyvää viikonloppua…! :S

No ei, viikonloppuna pitää ottaa rennosti vielä kun voi, meikätyttö lähtee Suomeen nimittäin alle viikon päästä, tarkemmin keskiviikkona 17. päivä! Ihanaa, kunnon ruokaa, vihdoin! Ja salmiakkia ja suklaata ja glögiä ja kaikkee kivvaa! Heh, niin, ja on se ihan kiva nähdä perhettä ja kavereitakin… :D Hahah. No ei, oon mulla oikeesti ollu teitä ikävä.

Tällä viikolla olis vielä pari eima-iltaakin, mm. salsaamista ElDoradossa. :) Seuraava päivitys taitaakin tulla sitten jo pohjolasta! Kuvia lisäilen sitten kun tietokone ja yhteys sen sallii…

A très bientôt!

Ave