lauantai 15. marraskuuta 2008

Ave Kaisa Maarit Barcelona

¡Hola!

Nyt kun pari päivää kerenny levähtää, niin vois olla paikallaan tehdä (epä)virallinen matkaselonteko. (Olimme siis pidennetyn viikonlopun tyttöjen kanssa Cataluñassa Espanjassa pikkukylässä nimeltä Barcelona, ehkä olette kuulleet?)

Matkaan lähdettiin perjantaina 7. kuluvaa kuuta, ja meikäläisen osalta olis muuten jäänyt lähtemättä, ellei meidän juna olis ollut myöhässä. Sen verran tiukille meni ruuhkien kanssa (voitte kuvitella mut manailemassa täydessä bussissa tukkosessa liikenteessä). Mut niih, onneks sentään selvittiin kaikki junaan, joka sitten lopulta lähti ehkä joku parikyt minuuttia myöhässä. Ja heh, edellisenä iltana mä olin menny kaveriporukalla ulos, joten parin tunnin yöunien jälkeen itse junamatka meni lähinnä nukkuessa. Parin kolmen tunnin päästä tultiin rajalle ja asemalle nimeltä La tour de Carol (mitkä maisemat!)


Siellä sitten vaihdettiin bussiin, jolla ylitettiin itse raja. Bussimatka kesti suurinpiirtein tunnin, ja sanotaanko, että oli kyllä kamalin tunti pitkään aikaan! Kyseessä oli kapea ja helvetin mutkainen vuoristotie, vähän Kalifornian niemimaan malliin. Siinä sitten vaan kateltiin ikkunasta, että onpas ihana pudotus tuossa parin sentin päässä. Olipa vähällä, ettei soitettu äidillemme, että mä rakastan sinua ja haleja kaikille.


Mut niin, bussimatkasta selvittyämme oli edessä taas junamatka. (Olipa muuten ihanaa päästä takas "maan pinnalle"!) Ja oltiin Espanjassa, jee! :D Tällä kertaa meni taas parisen tuntia. Alussa lähes tyhjä juna täyttyi aika äkkiä, kun koululaiset pääsivät koulusta viikonlopun viettoon. Ja yks kaks oltiinkin sitten jo maan alla ja keskellä junaraitojen sokkeloa. Eli toisin sanoen: Barcelonassa. Yhden aseman verran liian pitkälle mentyämme ja hostellia ensin päinvastaisesta suunnasta etsittyämme löysimme viimein itsemme keskellä vilkkainta turistipääkatua, La Ramblaa, josta ekan yön hostellimme vihdoin löytyi. Ja eikun nokosille!


Levänneenä ja nälkäisinä käytiin syömässä eräässä pitapaikassa, josta sitten tulikin meidän vakiopaikka, ja käytiin Boguería-torilla, jossa oli myynnissä kyllä ihan kaikkea laidasta laitaan!

Ja no pyörittiin muutenkin vähän pitkin tätä La Rambaa ja ihmeteltiin patsastaiteilijoita. :)

Seuraavana päivänä lähdettiin sitten aika aamutuimaan vähän kiertelemään, vaihdettiin hostellia (alunperin meidän oli tarkoitus nukkua Fabrizion ja Martinin luona, mutta Fabrin vanhemmat oli tullu kylään [ihan niinkun se ei olis tienny siitä aiemmin ja voinu ilmottaa ajoissa] joten piti sitten äkkiä löytää mahdollisimman halpa majoitus: 12 hengen dormi :D), ja vähän aikaa hostellin tasoa ihmeteltyämme lähdettiin tutkimaan Gaudín töitä. Ensin suunnattiin Sagrada Famílialle, totta kai. Wow, mikä ilmestys, vaikka se onkin erittäin keskeneräinen!


Sieltä sitten lounaan kautta tsekkaamaan Casa Míla, ja lopuks Casa Batlló. Jälkimmäinen on ehdottomasti kaunein rakennus, jonka olen tähänastisen elämäni aikana nähnyt! Siis sitä ei voi edes sanoin kuvailla, eivätkä kuvat tee sille ollenkaan oikeutta! Naureskelin tytöillekin, että olisin voinut tehdä Facebookiin kokonaan oman kansion pelkästään Casa Batllólle, sen verran kuvia tuli otettua! :D
Voooeh, kylläpä tekkee hyvvää vaan katella kuvia ja muistella. :)

No mut jesh, tää oli siis lauantai. Illalla oli tarkotus lähtee ulos Fabrin ja Martinin kanssa, mutta siinä vaiheessa kun me oltiin jo lähtövalmiina, ei pojista sitten enää kuulunutkaan mitään, joten lopulta lähdettiin kaupungille meidän dormikavereiden brasilialaisen Diogon ja argentiinalaisen Cristianin kanssa. Eikä loppujen lopuks edes päästy klubillekaan sisään veemäisen portsarin takia. Perkele. Mut mulla ainakin oli hauskaa... ;)
Sunnuntaina otettiin rennosti ja lähettiin sunnuntaipuistokävelylle Park Güelliin, joka on siis myöskin Gaudín tekeleitä. Sää oli mitä ihanin, välillä tuli ihan hiki otsaan t-paidassa! Eli siis aurinkoa ja lämpöä riitti. Sinne mennessä ihailtiin kauniita katuja ja toinen toistaan hienompia rakennuksia, ja puistossa otettiin ihan rennosti. Kirjoteltiin kortteja, lompsittiin kiemuroita katuja ja kuunneltiin rentoja reggae-katusoittajia. Niin, ja tietty taas ihailtiin Gaudín uskomatonta kädenjälkeä. Meidän latinotkin tuli paikalle, tosin just kun me lähettiin pois. Illalla päädyttiin vielä pieneen mutta erittäin tunnelmalliseen (tosin hintavaan!) Les gens que j'aime -baariin yhdille porvaridrinksuille ja sitten kottiin nukkumaan!

Maanantaina meidän kaupunkikiertely jatkui. Ensin käytiin Maaritin kanssa hankkimassa barcelonalainen hiustyyli, jonka jälkeen käytiin pyörimässä Barri Gótikissa ja muutenkin pitkin vanhaa kaupunkia. Kerettiin vähän shoppaillakin (tosin Maaritin mielestä varmaan liian vähän :D). Viideltä treffattiin sitten Joen kanssa (vihdoin spanski, joka ei petä lupauksiaan! Mehän ei sitten loppujen lopuks kuultu enää mitään niistä mun renttukavereista, joten hostellikin varattiin suosiolla loppuun saakka), ja lähdettiin käymään Tibidabo-vuorella (kaikki Frendejä seuranneet tietänevät ko. paikan? ;) ). Sieltä oli uskomattomat näkymät kaupunkiin, joka hohti kultaisena iltahämärässä. Tän jälkeen käytiin tapaksilla syömässä kaupungin kuuluisimpia papas bravas -pottuja, ja vähän kaikkea muutakin, tietty. Ja oli kyllä ihan maineensa arvoisia, sanon minä! :) Vooeh, tuleepa oikeen vesi kielelle, kun muistelee niitä (ja kattoo tuota mun nuudeli-/valmissoppa-hyllyä... ¬¬).
Tiistaina tehtiin sitten kompromissi nähtävyyksien suhteen: kukin menee, minne haluaa. :D
Mä päädyin pyörimään argentiinon kanssa mm. rannalla, Barcelonetalla ja pitkin Barri Gótikia, Kaisa kävi mm. Muchan taidenäyttelyssä ja puistoissa ja Maarit shoppaili. Saatoin Cristianin lopulta bussiasemalle (mies jatkoi matkaansa Portugaliin) ja kävin vielä vähän pyörimässä kaupungilla. Illalla treffattiin taas Joen kanssa ja käytiin tapaksilla, jonka jälkeen juomaan tähänasti parasta maistamaani sangriaa tunnelmalliseen kellaribaariin nimeltä La Ovella negra, josta sitten jatkettiin klubittamaan Reial-aukion laidalle paikkaan nimeltä Jamboree.

Ja keskiviikkona sitten nokka kotia kohti! Meidän oli tarkotus käydä ton reissun aikana myös erotiikkamuseossa, mut mun suureks harmiks ei aika sitten riittänytkään (tai pikemminkin energiat). Et sitten vaan kamat valmiiks, ja lounasravintolan kautta viimeistä kertaa kävelylle pitkin La Rambla de Catalunyaa, jota oltiin kävelty varmaan ainakin sen parikymmentä kertaa eestaas viiden päivän aikana! Tällä kertaa matkalla oli onneks vaan yks vaihto, eli juna meni La tour de Caroliin saakka, jossa siten vaihettiin. Ja vaikka meillä oli joku parikymmentä minuuttia vaihtoaikaa, muistettiin vasta sinä samana sekuntina, kun juna nytkähti liikkeelle, ettei me leimattu junalippujamme! (Täällä siis leimaaminen on matkustajan vastuulla, ennen junaraiteelle menoa pitää käyttää lippua semmosessa laitteessa. Mikäli lippua ei oo leimattu, se lasketaan luvatta matkustamiseks, koska leimaamattoman lipun voi vielä käyttää uudestaan tai vaihtaa. Eli sakkoa semmoset 105 €.) Noooh, paniikkihan siinä iski ja päädyttiin ratkaisuun, että jos konduktöörisetä tulee, niin mehän ollaan tyhmiä turisteja jotka ei osaa sanakaan ranskaa ja englantiakin vaan huonosti. Heitettiin läksykirjat äkkiä kassiin pois näkyvistä, ja mentiin muka unten maille (tosin toiset tytöt tais oikeesti nukahtaa). Noh, setähän tuli, mut se vaan mätkäs leiman lippuun, repäs vähän kulmaa ja siinä se. :D Että se siitä paniikista!

Mut jeah, perillä oltiin joskus puol yhentoista tienoilla. Eli matkaan meni joku seitsemisen tuntia. Oltaishan me päästy paljon nopeamminkin, mut se olis sitten ollut joku 60 € kalliimpi. Nythän me päästiin n. 40 €:lla eestaas, joten mikäs siinä Pyreneiden maisemia ihaillessa! :)


Että semmonen reissu! Lisää kuvia siis Facebookissa, mikäli kiinnostaa ja satut kuulumaan fb-kavereihini.

Eilenhän kävin Bordeaux'in tyttöjen, eli Annukan, Tanjan ja Helmin, kanssa Carcassonnessa, mutta se onkin jo sitten toinen tarina. :)
Kirjotan sitten ens kerralla lisää, nyt lähetään tyttösten kanssa viihteelle!

¡Adiós!

1 kommentti:

Stazzy kirjoitti...

Toi paikallinen art nouveau on kyllä varsin ihastuttavaa. Pitäisi käydä katsomassa joskus, täältä on vain vähän pitkä matka, varmaan 12-14 tuntia junassa...